Onko se niin väärin, jos odottava äiti murehtii raskauskilojaan? Tuntuu, että sitä pidetään jollain tavalla pinnallisena ja turhamaisena, kun miettii, että miten ne kilot saa karistettua. Totta kai vauvan terveys on ykkösasia ja vauvan kustannuksella voi jopa itse hieman kärsiä (esimerkiksi kroppakriisejä). Mutta kyllä minä koen olevani oikeutettu itkemään välillä tätä vartalonmuutosta. Ei se kuulkaa ole helppoa. On vuosia taistellut vartalon, painon, paineiden, syömisten, liikunnan ja muun häkissä, vähemmän terveellä ja hyvin terveellä tavalla. Entisenä syömishäiriöisenä minua kilot ja raskaudenaikaiset muutokset tuntuvat liikuttavan vähän enemmän kuin jotakuta muuta. Onko se niin väärin? Jotkut kilpaurheilijat voivat myös kokea hyvin rankkana kropan muuttumisen raskausaikana. Heillä se voi tuntua samalla tavalla "oman kehon hallinnan " menettämisenä, vaikka siihen ei liittyisi mitään syömishäiriöistä pakkomiellettä ulkonäköön.
Minulle painonnousu oli täysi yllätys, vaikka KUINKA yritin jankuttaa itselleni,että painoa voi kertyä jopa 20 kiloa. Raskauden alussa ajattelin salaa,e ttä ehkä minä kerrytän vain sen 15 kiloa maksimissaan. En mitenkään voi kerryttää enempää! Mutta olisihan se pitänyt arvata. Puolivälin jälkeen herkuttelu on lisääntynyt ja vaikka olen vannonut ja vakuuttanut itselle,että syön terveellisesti, niin ei ne anna meille meidän jokapäiväinen pullamme -päivät ole mihinkään kadonneet. Syön joka päivä jotain hyvää. En voi syyttää liikakiloista ketään muuta kuin itseäni. En vain tajunnut, että olisi oltava paljon ankarampi syömisten suhteen, jos ei halua kerryttää raskauskiloja liikaa.
Nyt mua vain ahdistaa. Miten näistä kiloista pääsee? kuinka nopeaa ne tippuvat synnytyksen jälkeen ja miten ne saa tippumaan, jos "luonto" ei esimerkiksi imetyksen avulla hoida ylimääräistä rasvaa pois mun kehosta. En osaa muita kuin syömishäiriöisiä tapoja laihduttaa, joten mulle on aika mysteeri, miten onnistun tavallisen perhe-elämän ja vauvanhoidon lomassa "laihduttamaan" ja vielä terveellä tavalla. Itselle on ollut tuttua laihduttaa pudottamalla kalorit tosi alas ja sillä on tuloksia saatukin. Nyt pitäisi keksiä toiset konstit.
Ja mitä tälle syyllisyydelle voi tehdä?
Olenko minä jotenkin HUONO äidiksi, jos mietin, että haluaisin mahtua omiin, koon 36 farkkuihin ja näyttää vielä joskus seksikkäältä ja kauniilta? En minä haluaisi jäädä loppuelämäkseni painolukemiin, jotka ovat Hävettävän Isoja. En halua olla loppuelämääni näin pyöreäreisinen ja pulleakätinen.
Olen kuin MUUMI!
Voi vauva, synny jo, että minulla olisi mahdollisuus keskittyä Sinuun ja unohtaa nämä ulkonäkökriisit. Nyt on niin vaikeaa, kun odotan jo kovasti että peipi olisi maailmassa ja siksi jokainen vastoinkäyminen , kilonnousu ja tylsät päivät tekevät mut yhä hullummaksi, kärsimättömämmäksi ja itkuisemmaksi. Peipiiiii, tule jo!!!
